Monday, September 25, 2017

Zone -dieetti

Zone-dieetti on myös melko tunnettu erityisruokavalio, jonka kehitti alunperin yhdysvaltalainen Barry Sears. Dietti muistuttaa pääperiaatteiltaan hieman Atkinsin dieettiä ja osittain myös South Beach –dieettiä, ja Zone-dieetin katsotaankin kuuluvan yleisesti hyvä- tai vähähiilihydraattisiin ruokavalioihin.

Yleistä Zone-dieetistä

Tavoitteena Zone -dieetissä on syödä hyviä rasvoja kohtuullisesti, proteiinia riittävästi, eli useimmiten enemmän kuin keskivertoihminen normaalisti syö, sekä hyvälaatuisia hiilihydraatteja kasvikunnan tuotteista. Ruokavalion tavoitteena on terveellinen ja ravintorikas ruoka, joka ei sisällä väriaineita, lisäaineita, keinotekoisia makeutusaineita tai transrasvoja. Myöskään pitkälle jalostettuja ruoka-aineita tai juomia ei suositella.

Esimerkiksi merisuola on dieetin mukaan terveellisempää ja parempi vaihtoehto kuin pöytäsuola, koska pöytäsuolaan lisätään jodia, joka ei ole luonnollinen ainesosa.

Kuten monissa muissakin ruokavalioissa ja dieeteissä, niukasti ravintoaineita sisältävät energiapitoiset hiilihydraatit tulisi jättää väliin. Näitä ovat esimerkiksi riisi, vehnäjauhot ja makaroni. Zonen mukaan pitkälle jalostettu maito on huono asia, koska se aiheuttaa nykyisessä pitkälle käsitellyssä muodossaan laktoosi-intoleranssia. Se ei myöskään ole enää luonnollisessa muodossaan sen jälkeen kun siitä on poistettu rasva.

Zoneen yhdistetään usein myös glykeeminen indeksi. Vitamiinien ja hivenaineiden käyttö lisäravinnemuodossa ei ole Zone-dieetissä suositeltua, koska vitamiinit eivät ole pillereissä luonnollisessa muodossa. Tästä tosin on monta eri mielipidettä olemassa.

Kananmunat on esimerkiksi luokiteltu hyviin ruokiin, etenkin silloin kun niitä on keitetty tai paistettu vain vähän, jolloin niiden sisältämä kolesteroli ei ole hapettunut kovin paljoa. Kananmunathan sisältävät erittäin paljon ihmiselle tärkeitä vitamiineja ja hivenaineita, joten ne ovat monissa dieeteissä terveellisimpien ruoka-aineiden joukossa. Kolesteroliteoria onkin jo kumottu useissa tutkimuksissa ja tultu siihen tulokseen, että kananmunat eivät elimistön kolesterolitasoja pahenna, vaan sitä tekevät nimenomaan sokeri ja huonolaatuiset hiilihydraatit huonolaatuisten rasvojen kanssa.

Ravintoaineiden määrän laskeminen

Zonessa lasketaan proteiinin tarve siten, että henkilön rasvaton massa kerrotaan aktiivisuus-kertoimella, joka on kevyttä liikuntaa harrastavalle 1,2 ja kilpaurheilijalle 2. Tällöin esimerkiksi 100 kg painavalla miehellä, jonka rasvaprosentti on 20, rasvattoman massan osuus on 80 kg. Jos hän käy punttisalilla treenaamassa kolme kertaa viikossa, on aktiivisuuskerroin 1,8, jolloin proteiinintarve on 1,8 x 80 = 144 grammaa proteiinia per päivä. Tämä on se määrä, joka tarvitaan lihasmassan ylläpitoon.

Hiilihydraattien määrä suhteutetaan taas aina proteiinin määrään siten, että jokaista syötyä 7 g proteiinia kohden syödään 9 g hiilihydraatteja. Rasvaa taas lisätään jokaista syötyä 7 g proteiinia kohden 1,5 grammaa, ja lisätty rasva suositellaan syötäväksi kertatyydyttymättömässä muodossa, esimerkiksi oliiviöljynä tai pähkinöinä. Rasvaa saadaan kuitenkin ruokavaliossa ainakin kaksinkertainen määrä tuohon verrattuna, koska osa siitä tulee piilorasvana proteiinin mukana.

Eri ravintoaineiden suhde on Zonessa kalorimäärillä mitattuna sellainen, että 30 % energiasta saadaan rasvasta, 30 % proteiineista ja 40 % hiilihydraateista. Mitenkään erityisen vähän hiilihydraatteja ei siis saada, vaikka siltä tämä saattaakin tuntua keskivertoihmisestä, joka on tottunut syömään hiilihydraatteina 80 % päivittäisestä energiamäärästään.

Ruokavalion alkuvaihe

Zone –dieetin alkuvaiheessa suositellaan juotavan terveellisiä juomia, kuten teetä, kaakaota ja vettä, jotka ovat ainoat säännöllisesti juotavaksi suositellut juomat. Kahvia voi myös juoda hieman, mutta sen makeuttaminen on kiellettyä. Proteiinin lähteitä ovat pääasiassa kala ja lihat, sekä maksatuotteet kohtuudella. Hyviä rasvoja saadaan kalasta ja kasviöljyistä, ja hiilihydraatteja kasviksista.

Terveysvaikutukset Zone –dieetillä

Kuten Atkinsin dieetti, myös Zone perustuu lievään ketoosiin, mutta koska hiilihydraatteja pyritään syömään enemmän, ei se aiheuta Zonessa oireita. Verensokerin nousemista ei pidetä suurena ongelmana, koska tasapainoisen proteiinien, rasvojen ja hiilihydraattien syömisen ansiosta glykeeminen kuorma jää alhaisemmaksi. Zonen suosittelijoiden mukaan ruokavalio on sopiva niin urheilijoille, laihduttajille kuin lapsillekin, koska tavoitteena on syödä luonnollista ja terveellistä ruokaa.

Monet ovat sitä mieltä, että Zone on Atkinsia parempi laihdutuksessa, koska elimistö pudottaa painoa Zonella hitaammin. Myös munuaisten ja maksan kuormitus on todennäköisesti Zone –dieetissä melko vähäistä, koska proteiinit pyritään saamaan korkean ravintoainetiheyden ruoka-aineista.

Zone soveltuukin siis melko hyvin pitkäaikaiseksi ruokavalioksi, eikä pelkästään kuuriluontoisen laihdutuksen avuksi. Suosittu tapa saada laihdutus nopeasti käyntiin ja hyvä startti painonpudotukselle on syödä Nutrilett –tuotteita, joista voit lukea lisää täällä.

Kannattaa myös tutustua markkinoiden suosituimpaan ja tehokkaimpaan kliinisesti tutkittuun laihdutusvalmisteeseen, jonka avulla laihtuminen tapahtuu ilman nälkää tai tiettyjen ruoka-aineiden välttelyä helposti.

Kommentoi

Kerro mielipiteesi aiheesta...